Tällä sivulla on otteita kirjoistani ja muista kirjoituksistani. Toisinaan myös blogikirjoituksia, mutta tällä hetkellä toiminnassa on vasta "Blogin sijasta" -palsta.

Olen julkaissut kuusi runokokoelmaa ja kolme esseekirjaa. Syyskuussa ilmestyy esseemuotoinen kirja Mahtava minä: itsekkyyden voima ja vastavoimat, kustantajana Atena. Uusin runokokoelma - tavallaan runoelma - Idän ympäriajo (Aviador) on ilmestynyt maaliskuussa 2016. 

Uusin suomennokseni on valikoima Rafael Cadenasin runoja Ilman aikomusta osua. (ntamo 2016). Cadenas (s. 1930) on merkittävimpia latinalaisamerikkalaisia runoiljoita, ja hänelle myönnettiin 2015 Espanjassa Feferico García Lorca -palkinto. Sivullani on näytteeksi muutma hänen runonsa.

Idän ympäriajoa edeltä runokokoelmani on Omegan jälkeen (Tammi 2013) ja toiseksi viimeisin esseekirja Rakas rappio (Atena 2012). Markku Kaskelan kanssa olen tehnyt kirjan Suomen kirjaviennistä nimellä Maailmalle -kirjaviennin uusi aika. Kirja ilmestyy syyskuussa 2014.

Sivulla on pienet otteet Idän ympärajosta ja Omegasta, kuten myös muutama runo myös kokoelmasta MItä et sano (Tammi 2005).

Otteen voi myös lukea Idän ympäriajosta. Runoelma perustuu pyörämatkaan Itä-Helsingin maisemissa, jolloin muutama kesäpäivä laajenee käsitämään nuoruuden ja menneet vuosadat.

Lisäksi olen kirjoittanut kirjallisuusarvioita Helsingin Sanomiin sekä esseitä ja artikkeleita eri julkiasuihin. Viimeisimpiä julkaisuja:

"Kuva ja alitajunta, eli modernismin januskasvot" teoksessa Runon vapaus, toim. Tommi Parkko (Avain 2014). Ote tästö kirjoituksesta löytyy Esseitä ym -sivulla.

Viimeaikaisiin kirjoituksiin kuuluu myös "Arjen metamorfoosi”, esipuhe Tomi Kontion koottuihin runoihin  Kuviot avaruudesta, kengän maailmasta. (Teos 2014). Myös Sirkka Turkan koottujen runojen laitokseen olen kirjoittanut esipuheen.

Lisäksi olen suomentanut runoja ja proosaa. Uusin proosasuomennokseni on kolumbialaisen Andrés Caicedon (1951-1977) romaani Eläköön rumba! (Aviador 2015). Pieni ote romaanista ilmestyy pian sivulleni samoin kuin romaaniin kirjoittamastani jälkilauseesta.

Eduardo Galenon kirjasta Jalkapallo valossa ja varjossa ilmestyi 2014 uusi, laajennettu painos Nemo-kustannukselta. Suomensin runot Miguel de Cervantesin klassikkoon Don Quijote, joka ilmestyi 2013 WSOY:lta Jyrki Lappi-Seppälän mainiona suomennoksena. Tarja Roinilan kanssa toimitin ja suomensin teoksen Katu kadulta taivaaseen, 50 vuotta Espanjan runoutta (WSOY 2008).

Olen myös pitänyt esitelmiä mm. latinalaisamerikkalaisesta kirjallisuudesta, nykyromaanista ja romantiikan ajatusten perinteestä. Opetan runon kirjoittamista Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa; opetin myös vuosia eri kirjoittamisen lajeja Turun avoimen yliopiston Helsingin ryhmässä. Lisäksi olen pitänyt essee- ja asiatekstikurseja.

Idän ympäriajo on runoelma heinäkuisesta pyöräretkestä – ja samalla kypsän lyyrikon aikamatka omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Aistivoimaiset havainnot itäisen Helsingin lehdoissa ja jokivarsilla limittyvät huomioihin ihmisen jättämistä jäljistä luontoon ja kyselevään mieleen. Runoilija kysyy ja kyseenalaistaa: mikään nähty ja koettu ei ole itsestäänselvää. Utelias välittömyys yhdistyy kriittiseen etäisyydenottoon.

Arvosteluja:

Kiiltomato:

http://www.kiiltomato.net/jukka-koskelainen-idan-ympariajo/

Helsingin Sanomat:

http://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002924574.html

Ajan halki, ajan yli

Jukka Koskelainen: Omegan jälkeen. Runoja, 94 s. Tammi 2013.

J

Mistä siinä sitten on kyse?

Tätä teos kysyy alati itseltään. Runoilijan vahvimpia puolia on aina ollut oppinut etäisyydenotto maailman ilmiöihin ja parodian vivahteilla maustettu reflektiivisyys, mutta nyt eron-teoissa on selkeämmin kyse uteliaisuudesta pohtia omaa poetiikkaa kuin valmiiksi kaivetun poteron pohjalta huutelusta.

Runoissa toistuu metalyyrinen kommentaari, muodon kyseenalaistaminen: ”Taisin sanoa tämän jo. / Ei se mitään: aivot toimivat / niin. Toistavat, heijastavat, / luovat kerroksia”. Nimillään ja alaotsikoillaan runot myös usein ilmaisevat, mihin perinteeseen ne erityisesti nojaavat: esimerkiksi runo ”Toinen yritys kuvata kiire” saa alaotsikon ”(nyt avantgarden ja kuuskytluvun keinoin?)”.

...

Ei runoilija aivan pelkästään tyydy kyselemään, vaan lohkoo myös vas-tauksia: ”se [runo] ei ole sika joka syö kaiken vaan lammaskoira / joka taiten pitää lauman kasassa”, hän kirjoittaa viitaten Matti Pulkkisen romaanimuotoa koskevaan kiteytykseen kaikkiruokaisuudesta. Ja tosiaan, vaikka Omegan jälkeen liikkuu aiempia teoksia enemmän arjessa kuin ylevissä maisemissa, on runoilijan mielimuoto edelleen tarkasti paimennettu, kellontarkkuudella toimiva säe, usein vapaasti mitallinen sellainen.

Monella muullakin tavalla Koskelainen nojaa voimakkaasti perinteeseen, niin muodollisesti kuin temaattisesti. Liikkuessaan vanhan ja uuden maailman rajamailla runot kallistuvat usein ensimmäisenä mainitun puoleen. Toisaalta niissä matkataan suvereenisti kaikkien aikojen ja paikkojen halki, eikä mihinkään ankkuroiduta pidemmäksi aikaa. Runojen puhuja hahmottuukin eräänlaiseksi juurettomaksi etsijäksi, jolle historian ja kirjallisuustradition perspektiivi ei tarjoa vain yhtä totuutta vaan monta. Tämä on virkistävää, vaikka huomaan hieman kaipaavani Koskelaisen alkupuolen tuotannon lähes julkeaa itsevarmuutta ja ylevyyttä.

Nöyryys on kuitenkin perusteltua: tavoitteleehan runoilija teoksessaan jonkinlaista transgressiota – vaikka puhuja sanookin, ettei ole koskaan ymmärtänyt dialektiikasta mitään. Mikä siis seuraa omegaa, käsitystämme lopusta?

Pohtiessaan historiaa edeltävää ja seuraavaa aikaa runot etsivät pääsyä järjestelmän – historiallisen tai poeettisen – ulkopuolelle.

Prosessuaalisuus tarjoutuu ainakin yhdeksi ratkaisuksi. Teos on samanaikaisesti sekä pakkomielteisen itsereflektiivinen että halukas unohtamaan yrityksen käsitteellistää. Tämä kehämäisyys muistuttaa kaiken olevan jatkuvassa liikkeessä. Lopun jälkeen tulee nimittäin aina uusi alku: ”’Poetiikka?’ Kiertää kehää, palata alkuun.”

Anna Tomi Lukeminen.fi -sivustolla