AJANKOHTAISTA

2026

Tässä vuonna 2019 Kanava-lehdessä julkaistu artikkelini Venezuelasta. Taustaa ajankohtaisille tapahtumille.

Otsikko ja muutama lausemuoto ovat vähän erilaisia kuin lopullisessa, lehdessä julkiastussa artikkelissa.

Venezuelan romahduksen todelliset syyt

Lehdet ja median kuvaruudut ovat esittäneet kuvia ja raportteja Venezuelasta pakenevista ihmisistä. Viime vuosina sadat tuhannet varattomat ihmiset ovat jättäneet maan jalkaisin, ja Kolumbiaan arvellaan pian saapuneen jo miljoona venezuelalaista. Peru ja Ecuador ovat muutaman viime vuoden aikana ottaneet kumpikin vastaan satoja tuhansia, ja pakolaisia on riittänyt runsaasti muihinkin Latinalaisen Amerikan maihin. Ne, joilla on vara lentolippuun, ovat lähteneet Miamiin, Espanjaan ja jopa Australiaan asti.

Kyse on yleensä talouspakolaisista, poliittista vainoa lisäksi pannut kymmeniä poliitikkoja ja toimittajia. Lausunnoissaan niin tavalliset ihmiset kuin toimittajat kertovat, että eläminen kotimaassa on käynyt mahdottomaksi. Palkka on enää muutaman euron arvoinen, ja kaupoissa on vallinnut paha elintarvikepula – puhumattakaan muista tarvikkeista – jo usean vuoden ajan.

Kyseessä on ennen näkemätön romahdus. Pitkin maailmaa kysellään nyt, miten on mahdollista, että maa, jolla on maailman suurimmat öljyvarannot, voi kokea näin rajun pudotuksen. Lehtijutuissa tavallisimmin mainitut syyt ovat öljyn hinnan lasku ja huono hallinto.

Öljyn hinta ei kuitenkaan ole ollut vuosikausiin erityisen alhainen. Sen hinta kylläkin kävi takavuosina lyhyesti kahdessakymmenessä dollarissa barrelilta, mutta nousi pain sen jälkeen. Lisäksi muissa öljyntuottajamaissa ei ole koettu läheskään vastaavaa kriisiä, ja kun öljyn hinta oli 1990-luvulla kaksitoista dollaria barrelilta, tilanne oli kohtuullisen kehno, mutta hyvin kaukana nykyisen kaltaisesta katastrofista.

Nykyinen presidentti Maduro ei ole chavismin petturi

Valtaisan kriisin syyt piilee siksi jossain aivan muualla. Vielä kymmenisen vuotta sitten monet vasemmistoaktiivit esittelivät presidentti Hugo Chávezin sosiaaliohjelmia ja jakelupolitiikkaa esimerkkinä siitä, että globaalia kapitalismia on mahdollista vastustaa ja kehittää vaihtoehtoinen malli. Chávez kuoli maaliskuussa 2013 (tai joidenkin lähteiden mukaan jo joulukuussa 2012 Kuubassa), ja Venezuelassakin laajalle levinnyt, tosin jo voimaansa menettävä, selitys kertoo, että kaikki syys on hänen seuraajassaan Nicolas Madurossa, jonka hallinto olisi erityisen korruptoitunut ja tehoton.

Ei tarvitse kovin kauan tarkastelle Venezuelan poliittista tilannetta, kun tajuaa, että tämä selitysmalli on äärimmäisen alkeellinen. Hallituksen keskeiset nimet ovat edelleen samoja kuin Chávezin politiikka, eikä sen sosialismiksi nimeämä linja ole mitenkään oleellisesti muuttunut. Selitystä on siis haettava Chávezin hallintokaudesta, jota kesti vuodesta 1999 vuoden 2012 loppupuolelle.

Muistan hyvin, miten monista keskeisissä tuotteissa oli pulaa jo silloin, kun vietin maassa joka vuosi useamman viikon. Aina kun presidentti ilmoitti, että hallitus ottaa hallintansa yrityksen, sen tuotteet katosivat markkinoilta. Näin kävi muun muassa maidolle ja kahville. Yhtäkkiä kaupoissa myytiin uruguaylaista maitoa ja maahan tuotiin huonolaatuista nicaragualaista kahvia, vaikka kahvia oli iät ajat tuotettu suuria määri myös vientiin. Hallitus vaikeni maahantuonnista tyystin.

Eräs sukulainen oli rakennuksella töissä. Eräänä päivänä, kymmenisen vuotta sitten, hän ei mennyt töihin, ja mainitsi syyksi, että työmaalle ei tullut raaka-aineita. Hallitus oli vähän aiemmin ottanut haltuunsa sementin ja teräksen tuotannon.

Kaupoissa oli edelleen tavaraa vaihtelevissa määrin. Mutta yhä enemmän ne olivat tuontitavaraa, huolestuttavissa määrin. Tosin useimmat eivät tuntuneet huolestuneilta, kunhan jonkin tarvikkeen lopulta välillä piti jonottaa ja hinta oli jälleen vähän noussut edellisestä kerrasta. Rahaa näytti kuitenkin olevan liikkeellä runsain mitoin.  Huolestuneimpia olivat ne ekonomistit, jotka eivät olleet hallituksen palveluksessa. He ilmoittivat, että edessä oli tätä menoa melkoinen romahdus, jo sama meno jatkuisi.

Rahaa oli, mutta infrastruktuuri rapistui

Rahaa oli kyllä liikkeellä valtavia määriä, koska öljyn hinta oli sata dollaria, välillä jopa sataviisikymmentä dollaria barreli. Kansallisen öljy-yhtiön johtaja, entinen vasemmistosissi Ali Rodríques Araque. ilmoitti eräässä haastattelussa kymmenisen vuotta sitten, että hallitus uskoi hinnan nousevan pian 250 dollariin, eikä se siitä enää ikinä laskisi.

Tilanteen tasalla olevilla ekonomisteilla oli toinenkin suuri huolenaihe. Vaikka öljynhinta oli äärimmäisen korkea ja maalla valtavat tulot, Chávez suuren lainan Kiinalta. Rahaa oli siis yhtäkkiä vieläkin enemmän. Eikä siinä vielä kaikki: Chávez kärtti Keskuspankilta vielä miljardia dollaria julkiseen käyttöön. Hän ajoi asiaansa, kunnes sai miljardinsa, eikä yksi miljardi riittänytkään, ja keskuspankin oli pian luovutettava hallitukselle miljardi toisensa perään. Ja miksei olisi luovuttanut, sillä ensi hangoittelunsa jälkeen keskuspankki menetti itsenäisyytensä.

Kaiken tämän Chávez ilmoitti avoimesti televisiokameroiden edessä, niin lainanoton uusilta ystäviltä kiinalaisilta kuin rahan ottamisen valuuttavarannoista. Samaan aikaan vuonna 1976 kansallistettu öljy-yhtiö PDVSA alkoi hoitaa tehtäviä, jotka eivät sille kuuluneet, eli rahoittaa kuuluisia sosiaaliohjelmia.

Suuri osa köyhistä oli tyytyväisiä, koska ruokaa ja terveydenhuoltoa Koska tällainen toiminta vetoaa ihmisten sydämiin myös ulkomailla, harva kiinnitti huomiota siihen, että maan infrastruktuuri alkoi rapistua eikä maahan juuri saatu eikä tehty uusia investointeja.

Luotiin henkilökultti köyhien ystävästä

PDVSA oli ollut pitkään Venezuelan ylpeys: vaikka se oli kansallistettu vuonna 1976, se oli arvioitu yhdeksi maailman parahiten toimivista yrityksistä. Sillä oli suuri itsenäisyys, ja se teki sopimuksia ulkomaisten firmojen kanssa alueilla, joita se ei pystynyt hoitamaan itse.

Chávezin aikana yhtiön työtekijämäärä kominkertaistui, mutta tuotanto pikkuhiljaa laski. Jälleen huolestuneista olivat vain opposition edustaja, joilla oli edelleen kanavanaan pari televisiokanavaa ja muutama sanomalehti (lehtiä ei tosin Venezuelassa paljon lueta).

Mitäpä syytä olikaan huoleen, kun köyhät saivat ruokapaketteja ja kuubalaisten lääkärien palveluja, ja vaikka ongelmia ilmaantui aina vain lisää, hallituksen propagandarummutus lupasi asioiden olevan koko ajan paranemaan päin, kunhan sosialismi ottaisi vain uusia askeleita. Ja hallituksella oli selvästikin kansan tuki, näin ajateltiin laajasti jopa ulkomailla, sehän lähes aina voitti vaalit. Harva kiinnitti huomionsa siihenkään, että lopullisessa ääntenlaskussa oli läsnä vain kolme chavistia, siis hallituksen edustajaa. Itse ääntenlaskuhan näytti aina sujuvan hyvin: äänestäjä sujautti äänestyslapun koneeseen, joka antoi kuitin äänestyksestä.

Köyhiltä alueilta kantautui tietoja siitä, että äänestäjille kerrottiin selvin sanoin, ketä tuli äänestää. Ellei äänestänyt varmaa voittajaa eli Chávezia ja hänen puoluettaan, siitä koituisi seurauksia. Lisäksi äänestäjille jaeltiin ennen vaaleja hallituksen nimissä jopa kiinalaisia jääkaappeja ja pesukoneita, jotta he varmasti ymmärtäisivät äänestää oikeita ehdokkaita.

Näiden kodinkoneiden paketeissa oli aina Chávezin kasvot. Henkilökultti oli viety pian vuoden 1998 jälkeen sellaisiin mittoihin, että sitä on vaikea täällä Pohjolassa edes uskoa. Televisiossa ja seinämaalauksissa presidentti esitettiin pyhimyksenä, maailman mittakaavan suurmiehenä, jumalankaltaisena olentona, kaikkivaltiaana hyväntahtoisena ylimpänä isähahmona, kaikki nämä ominaisuudet annettiin entiselle laskuvarjojoukkojen everstiluutnantille, joka oli yrittänyt vallankaappausta vuonna 1992, epäonnistunut mutta jäänyt kummittelemaan kansakunnan tajuntaan.

Uusfasisti neuvonantajana

Kaikkeen tähän sopii, että Chávezin tie presidentiksi avautui valloilleen, kun siihen asti suosituin vastaehdokasentinen Miss Maailma Irene Sáez teki sopimuksen vanhan keskustaoikeistolaisen valtapuoleen Copein kanssa. Hänen suosionsa romahti tällöin kolmestakymmenestä seitsemästä prosentista kahteen, koska Copei koettiin vanan, korruptoituneen vallan edustajaksi. Missin sijaan maa sai johtoonsa keskiportaan sotilaan, joka muistuttaa luonteeltaan ja esiintymistyyliltään paljon Donald Trumpia ja jonka tiedot politiikasta ja maailmasta muutenkin tuntuivat olevan retuperällä.

Vai olivatko ne sittenkään? Hetki kun Chávezista oli tullut presidentti, pari lehteä julkaisi tietoja hänen pitkäaikaisesta neuvonantajastaan. Tämä oli argentiinalainen Norberto Ceresole, jota voi luonnehtia uusnatsiksi tai uusfasistiksi tai muuten vain äärimmäisen autoritaarisen hallinnon kannattajaksi ja teoreetikoksi. Hän oli toiminut 1970-luvulla Perun vasemmistolaisen sotilasdiktatuurin avustajana sekä yhtenä vasemmistosissien johtohahmona Argentiinassa.

Jälleen asiasta huolestui vain jokunen harva intellektuelli ja toimittaja. Verrattomasti enemmän kiinnostivat Chávezin värikkäiksi luonnehditut esiintymiset, tuntikausien puheet, joita kutsuttiin nimellä cadena, koska kaikkien tv- ja radiokanavien oli estettävä ne suorina. Ihasteltiin, että tässäpä meillä erilainen presidentti harmaiden herrojen sijaan, ja vielä köyhien asialla.

Ceresole-yhteys olikin syytä pitää piilossa, sillä se oli perin kiusallinen etenkin Chávezin vasemmistolaisten kannattajien kannalta. Hänen linjaansahan luonnehdittiin suoraksi demokratiaksi tai aidoksi demokratiaksi entisen, korruptoituneen kaksipuoluejärjestyksen sijaan. Mutta Ceresolen mukaan vallanjako oli vain dogmi: korkein oikeus ja vaalilautakunta saattoivat kyllä toimia, kunhan varmistettaisiin, että ne toimivat aina presidentin ehdottaman vallan alla, hän kirjoitti Chávezin valtaannousua varten kirjoittamassaan kirjassa Caudillo, ejercito, pueblo (Johtaja, armeija, kansa).

Chávez ilmoitti olevansa kaikesta yhtä mieltä Ceresolen kanssa, kun kysyttiin. Yleensä ei kysytty, vaan asia vaiettiin mahdollisimman tarkkaan, ja Ceresole sai lähteä Venezuelasta, koska varapresidentti, entisellä kommunistiaktivistilla José Vicente Rangelilla oli juutalaisia ystäviä. Hizbollahinkin palkkalistoilla ollut Ceresole oli nimittäin kiivaan juutalaisvastainen. Hän kielsi olevansa uusnatsi, koska kansallissosialismi oli kadonnut historiasta, mutta toivoi että samanlainen liike nousisi Saksassa uudestaan ja ottaisi vallan.

Natsikortin heiluttaminen on siis kerrankin tapauksessa täysin perusteltua. Jos osaa espanjaa, jo googlaamalla löytää asiasta paljon tietoa. Ilmeisesti asian kiusallisuuden takia muulla kielillä on julkaistu tästä vain vähän analyyseja

Chávez oli kaikin tavoin aito ja tuhoisa  populisti

Ceresole sai joka tapauksessa lähteä. Chávez ei häntä tarvinnut, aja muutamaa keskeistä toimijaa lukuun ottamatta muutkin ovat saaneet lähteä, kun heistä ei enää ollut apua. Silti hallinto on tiukasti muutaman Chávezin lähimmän miehen ja parin naisen hallussa.

Chávez ei tarvinnut neuvonantajia rinnalleen. Hän osasi itsekin purkaa vallanjaon, tukahduttaa vapaan tiedonvälityksen ja ottaa haltuunsa satoja yrityksiä (en puhu kansallistamisesta, koska nämä toimet eivät ole koituneet kansakunnan tai kansan hyväksi). Totta kai hän oli aito populisti. Hän on aito populisti siinä mielessä kuin Jan-Werner Müller määrittelee kirjassaan Mitä on populismi: hän julistautui kansan ainoaksi oikeaksi ja legitiimiksi edustajaksi. Mutta olivat hänen mukaansa pettureita.

”Ken ei ole chavisti, ei ole venezuelalainen”, ”oppositio on ihmisulostetta” hän julisti viikoittaisessa ohjelmassaan Aló Presidente, joka pahimmillaan kesti kahdeksankin tuntia. Hän oli aito populisti myös toisessa mielessä: hän teki tekoja jotka kuulostavat ensi alkuun hyviltä, kuten juuri yksityisten yritysten takavarikointi ja öljyvarojen jakelu kansalle. Ne osoittautuivat kuitenkin pitemmän päälle tuhoisilta, koskea ne romuttavat tuottavuutta. Samoin on käynyt jatkuvalle hintojen säännöstelylle: tavarat katoavat sen myötä kaupoista, kuten on aina muuallakin todettu,

Juuri tuotannon romahdus on maan megainflaation syy. Valtiolla ei ole enää juuri tuloja, ellei oteta huomioon kokaiinikauppaa, sillä suurin osa Kolumbian huumeista – tuotanto on lisääntynyt rauhansopimuksen jälkeen – kulkee nykyisin Venezuelan kautta. Öljyntuotanto on romahtanut kolmasosaan siitä, mitä se oli ennen Chávezina aikaa.  Siksi keskuspankki levittää mielin määrin niin sanottua epäorgaanista rahaa, siis rahaa, jolla ei ole tukea tuotannossa tai valuuttavarannoissa. Tämä tuhoisa toiminta pantiin alulle nimenomaan Chávezin aikana.

Chávez tuli valtaa ennen kaikkea siksi, että hän lupasi kitkeä korruption. Hallituksen propaganda, joka hallitsee televisiota – ylivoimaisesti tärkeintä tiedotuskanavaa – täysin, ei tietenkään pukahda mitään nykyisestä korruptiosta. Mutta yhtä ja toista on saatu selville. Esimerkiksi Chávezin entinen henkivartija ja varojenhoitaja jäi kiinni Yhdysvalloissa – pitää muistaa, että Miami luksusliikkeineen on sosialistien mielikohde – ja on kertonut valtavasta rahanpesusta ja korruptiosta. Hyvin on ollut tiedossa, että maan harjoittaman valuuttasäännöstelyn ansiosta hallituksen edustajat ja sen kanssa toimivat liikemiehet ovat voineet osta dollareita halvalla ja myydä kalliilla, tai tuoda elintarvikkeita virallisen kurssin mukaan ja myydä ne epävirallisen kurssin mukaan eli kymmenen kertaa kalliimmalla. Näin chavistihallitsijoita on tullut upporikkaita. Asiaa tutkivat toimittaja eivät enää puhukaan korruptiosta vaan maan varojen täydestä ryöstöstä.

Miljoonat näkevät nälkää, sadat tuhannet lapset kärsivät niin pahasta aliravitsemuksesta, että se on leimaava heidän elämäänsä loppuiäksi. Miljoonat pakenevat maasta ja jättävät itku silmässä sukulaisia ja kotiseutujaan taakseen.

Syypää tähän kaikkeen on 2000-luvun alun vasemmiston suuri sankari Hugo Chávez, ei pelkästään petturiksi julistettu entinen bussikusi Nicolas Maduro. Maduro sai poliittisen koulutuksensa Kuubassa, ja siinä piilee myös avain siihen, miksi hänen hallituksensa on yhä vallassa. Moni on kysynyt, miten se on mahdollista, jos vuosina 2014 ja 2017 miljoonat osoittivat mieltään sitä vastaan. Chávez toi maahan kymmeniä tuhansia kuubalaisia, ja Maduro toimii heidän kanssa kiinteässä yhteistyössä. Näillä kuubalaisilla on vankka kokemus siitä, miten diktatuuri pidetään pystyssä kuusikymmentä vuotta.

Toukokuu 2023Ots

Viisi matkaa Saksan sieluun -kirjan arvostelu Helsingin Sanomissa 28.5. 20123:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009538837.html

Runoni "Just Listen" pääsi tämän vuoden National Poetry Competitionin longlistille eli parhaiden runojen joukkoon.

Runo on luettavissa tämän sivuston "Poems in English -osiossa. Se on kirjoitettu suoraan englanniksi.

Kesäkuu 2021

Jani Saxell kirjoittaa Helsingin Sanomissa Talvimatka Jenaan -kokoelmasta:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008000086.html

toukokuu 2021

Kulttuuritoimituksen arvio Talvimatka Jenaan -runokokoelmasta:

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/filosofit-joutomaalla-arviossa-jukka-koskelaisen-runoteos-talvimatka-jenaan/

VilleHytösen arvio Turun Sanomissa:

(juttu vain tilaajille, tässä kopioituna)

Post-romanttinen matka Jenaan ja takaisin

Jukka Koskelainen: Talvimatka Jenaan. Aviador. 77 s.

Mistä on jälkimoderni runokokoelman alku rakennettu 2020-luvulla? Metatasolle rakentuvasta arkipuheesta, saksalaisen idealismin ja romantiikan läpikäynnistä ja jonkinlaisesta 1990-luvun itsensä tiedostavasta muistokuvastosta, jossa filosofian opiskelijat istuvat Seurahuoneen kahvilassa puhumassa Hegelistä ja muista idealisteista.

Jukka Koskelaisen (s.1961) seitsemäs runokokoelma, Talvimatka Jenaan , rakentaa itselleen pienen lokeronFichten ja Netflix-sarjojen väliin. Sen puhuja vähättelee alkuun Hegelin käsittelyn tärkeyttä, sitä ettei sitä harrasta juuri kukaan, mutta ajelee pikkuhiljaa kotimaisesta arjesta kohti romantisoitua keskistä Eurooppaa ja historiaa.

Alun arkikielen kömpelyys pakottaa lukijan etsimään jenalaisia valistuksen kapinallisia tekstien väleistä. Kun “köpötti vanha hattupää” tai “rämpii pöpöjen ja mokien halki, / juurakon yli ja huh”, ilmaisu alkaa muistuttaa niin tahallisen arkista, että tekstiä alkaa epäillä lastenkirjallisuudeksi.

Georg Wilhelm Friedrich Hegeliä kutsutaan jopa Jori-Vilhoksi. Tuntuu ettei huumori oikein olisi Koskelaisen ominta aluetta tai sitten siinä on jotain vielä tunnistamattomia tarkoitusperiä. Ymmärtääkseni hänellä on perusteensa, sillä tavoite on rakentaa 1800-luvun jenalaisen romantiikan esikuvan mukaan universaalirunoutta, jossa yhdistyy filosofia, draama, proosa, runous ja rakkauskirjeet. Erityisesti jenalaista taidekäsitystä edusti Friedrich Schlegel , joka omassa tuotannossaan, muun muassa Lucindessa (1799) pyrki lajityypeillä vaihteluun.

Niin tekee Koskelainenkin. Hän assosioi tekstin sisällä erilaisten maisemien ja kuvakulmien sisällä ja löytää myös sen rakkausrunouden materiaalikseen.

Parhaimmillaan Koskelainen on päästyään liikkeelle, vyöryttäessään ja ylittäessään säkeitä. Vaikuttaa kuin kone olisi saanut rasvaa mäntäänsä, kielellinen visualismi tasaantuu ja kuvat eivät vaikuta yhtä jyrkiltä kuin hitaammassa ilmaisussa: “-- kuin vanhan välineet olisi pantu pyörimään, sellainen on / sieluni, preerian joki --.”

Se lienee tarkoituskin. Pohjoisesta nykyhetkestä liu’utaan eurooppalaisen arkikokemuksen jatkuvaan historian peilaamiseen niin maisemallisesti kuin sukupolvien ketjussa: “miksei varhaisromantiikka voinut syntyä / hiekkatasangoilla, siihen tarvittiin vehreitä jyrkkiä / kukkuloita, muutama säkeenylitys ja yö / vuoren laella, katse metsän uumeniin / jonne saattoi sijoittaa vaikka mitä.”

Koskelainen lienee pyrkinyt luomaan helposti lähestyttävän tavan tarttua schlegeliläiseen varhaisromantiikkaan käyttämällä ohipuhuntaa, alarekisterin kieltä ja suoraan sanoen lörpöttelymäistä joutokäyntiä. Kohdissa jossa teksti unohtaa tämän tavoitteensa ja paljastaa avoimuutensa, kaikki osuu kohdalleen.

Kokoelmaa voisi ajatella valistuksen teemaksi, joka jatkaa romantiikan kautta postmoderniin aikaan. Sen arkikielisyys lienee tarkoitettu ironiaksi, mutta ei humoristiseksi, vaan eräänlaiseksi haltuunotoksi, etäisyyden säilyttämiseksi.

Lopuksi palataan Baltian Maarianmaan kautta takaisin Itä-Helsinkiin, jolloin romantiikan ajan goethelainen matka saa loppunsa muun muassa Markku Innon muistolle omistettuun runoon.

Ville Hytönen

23.7.

Kulttuuritoimitus-sivuston arvio Café Cosmos -romaanista:

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/hyvastijatto-runouden-romantiikalle-arviossa-jukka-koskelaisen-cafe-cosmos/

Helsingin Sanomien arvio:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006518342.html

7.4. 2020

Olin Jouko Salokorven vieraana Ylen Aamun kirjassa

https://areena.yle.fi/1-50495349

Hän haastatteli minua myös radion Luomiskertomus-ohjelmaan

https://arenan.yle.fi/audio/1-50437918

12.1. 2020

Johanna Venho kirjoittaa Rafael Cadenasin runosta Jano-verkkolehdessä. Runo on ilmestynyt suomentamassani Cadenasin runojen valikoimassa Ilman aikomusta osua (ntamo, 2016). Venezuelalainen Cadenas on saanut mm. Federico García Lorca -palkinnon Espanjassa vuonna 2015.

http://www.janolehti.fi/no8/rafael-cadenas.htm

Olen mukana Mikko Innasen maakuntauudistus-antologiassa. Kirjaan on koottu runoilijoiden ehdotuksia uusiksi maakuntalauluiksi. Kirjan mukana tulee myös CD-levy, jossa runot esitetään jazzin mestareihin kuuluvan Mikko Innasen musiikin säestyksellä.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006203245.html

https://www.adlibris.com/fi/haku?q=mikko+innasen

13.12. 2019

Joulukuun 11. ja 12. päivä esitettiin Musiikkitalossa Peter Liebersonin (1946-2011) Songs of Love, jonka tekstinä on Pablo Nerudan viisi rakkausssonettia. Gerald Finley lauloi ne hienosti espanjaksi, Hannu Lintu johti. Minä suomensin sonetit käsiohjelmaan. Ohjelamn voi lukea täällä:

https://yle.fi/progressive/fynd/RSO/20191112_suomi.pdf

31.8. 2019

Parnasson uudessa numerossa 4/2019 on kolme runoani. Niistä pisin, "Schlegel-ongelma", alkaa tähän tapaan: 

Juuri nyt tahdon selvittää
miten Schlegel vaikutti Nietzscheen,
mutta pitää imuroida, kokata pojalle
soppa illaksi, kyhätä käännös valmiiksi, ja

unohdin ainoan kirjan joka käsittelee
tätä pahaa ongelmaa työhuoneeseen
joka taas jäi putkiremontin alle, ja nyt pitää
odottaa viikkoja, kokonaisia kausia
ennen kuin pääsen nappaamaan
pölyisen opuksen ja kiikuttamaan
sen turvaan sakean metsän taakse.

Kun on hoitanut verot, marketit,
vieläkö sitä jaksaa selvittää
kysymystä josta ei missään puhuta,
kaikki pitävät siitä viiksivallua
niin omaperäisenä että voi että.

Kerron lehdessä runoista seuraavasti:

”Schlegel-ongelmassa” on kirjan ja putkiremontin verran omaelämäkerrallista pohjaa. Muut tilanteet ovat keksittyjä, tosin myös koettuja. Olen ihmetellyt Nietzschen valtavaa vaikutusta
1900-luvulla (Suomessa muiden muassa Eino Leino, Joel Lehtonen ja Akseli Gallen-Kallela kuuluivat ensimmäisinä vaikutuspiiriin). Suunnittelin kerran kirjaa Nietzschestä,
koska hänestä oli mielestäni annettu liian myönteinen tai vajavainen kuva. Luovuin suunnitelmasta, koska en tahtonut olla liian kielteinen niin sanottua nykyfilosofiaa
kohtaan. Friedrich Schlegel kuuluu varhaisromantiikan keskeisiin nimiin, ja liike loi pohjan suurelle osalle nykyistäkin ajattelua vaikkei sitä tunneta Nietzschen tapaan. Toiset kaksi runoa edustavat kokeilua siitä, miten käy, jos pyörittää runokuvia ikään kuin paikallaan ja antaa
niiden sitten purkautua johonkin suuntaan. Ehkä runot eivät tällöin etene minnekään, vaan kaatuvat itsensä päälle. Myös se on kaiketi fuusiota.

9.6. 2019

Tässä ajankohtaista Venezuelasta vuodelta 2002. Juttuni, jonka muokkasin myös kirjaani Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous (Tammi, 20014).

http://www.helsinki.fi/aluejakulttuurintutkimus/tutkimus/xaman/articulos/2002_01/koskelainen.html?fbclid=IwAR0wk20hP5XY-KpuJGGOq7XG4l7HKZvwL8NJxPCe8i3DZ5LnVu3Ugi6lc8I

Paljon on vettä virrannut sen jälkeen (paitsi että maassa vain osa ihmisistä saa vettä kunnolla vesikuollon laiminlyönnin takia). Hyvän, todenmukaisen ja armottoman katsauksen maan nykytilanteeseen tarjoaa Pertti Pesosen Ulkolinja-dokumentti:

https://areena.yle.fi/1-50111844

(jos linkki ei toimi, dokumentin voi nähdä menemällä Yle Areenan sivulle)

Kanava-lehden numerossa 2/2019 ilmestyi juttuni Venezuelasta.Nyt luettavissa tästä:

https://drive.google.com/open?id=1b0Pd8i4aNTyCoWnlA-urFC4uAgQoqecV

28.1. 2018: anna.fi -sivuto esittää kysymyksiä itsekkyydestä. Minä vastaan:

https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/kuinka-itsekas-olet-asiantuntija-paljastaa-yksinkertaisen-tavan-mitata-omaa-itsekkyyttaan

Suomen kuvalehden arvio Sanoista mustan tähden alla 18.1. 2018:

https://drive.google.com/open?id=19O6ODn4KIUUHSYoC4P8rToqXyJiFYjes

Löytävätkö Parnassossa 4/2019 julkaistut runot jostain runokokoelmastasi? Pidän niistä kovasti, varsinkin Illan aavistuksia kosketti sisintäni. Kiitos.

Kaunis kiitos. Runojen on tarkoitus ilmestyä seuraavassa kokoelmassani ensi vuonna.

Uusimmat kommentit

Jaa tämä sivu